Käännekohdat

Mielestäni kirjan tärkeimmät käännekohdat olivat Hazelin joutuminen teholle, Amsterdamin matka kokonaisuudessaan ja Augustuksen tilan paheneminen ja lopulta hänen kuolema.

Hazelin joutuessa teholle selvisi, ettei kaikki lääkkeet olleetkaan toimineet halutulla tavalla. Se myös sai Augustuksen ja Hazelin tajuamaan, kuinka paljon he toisistaan välittävät. Matka meinasi vaarantua, mutta onneksi pääsi lopulta toteutumaan.

Amsterdamin matka oli viimeinen niitti rakkaustarinalle, jota Hazel ja Augustus elivät. Vastoinkäymiset kasvattivat heitä ihmisinä ja pariskuntana, he näkivät toisistaan parhaimmat ja pahimmat puolet. Matka oli pelastus, unohtumaton ja korvaamaton elämys molemmille. Matkan jälkeen alkaakin vaikeat ylämäet, johon edes lisähappi ei enää riitä.

Augustuksen kerrottua, että syöpä on levinnyt joka puolelle hänen kehoon, Hazel paljasti täysin uuden ihmisen itsestään. Vaikka yleensä hän vihaa teennäisiä paranet kyllä -viestejä, hän ei tahtonut uskoa ettei Augustus tästä selviäisi. Hän yritti kaikin keinoin pitää mielen avoinna, mutta lopulta se oli jo turhaa nähdessä, millaisissa kivuissa poika oli.  Kuolema oli iso, mullistava asia, jonka jälkeen Hazel muuttui takaisin syrjäytyneeksi lapseksi, jonka lempipaikka on oma sänky.

 

 

 

Keskeisimmät henkilöt

Hazelin, kirjan päähenkilön lisäksi keskeisiä hahmoja olivat:

Augustus Waters, johon Hazel rakastuu kirjan aikana syvästi. Augustus ottaa Hazelin mukaan Amsterdamiin ja saa Hazelin luottamaan itseensä ja rakastamaan itseään. On suurin syy Hazelin erilaisiin tunteisiin.

Äiti ja Isä ovat Hazelin tukena koko ajan. Tietysti se on vanhempien tehtävä, varsinkin kun on kyse sairaasta lapsesta. Kirjassa isästä saa todella herkän kuvan ja hän itkee vähän väliä. Äiti taas on ylihuolehtivainen, mutta todella rakastavainen.

Peter Van Houten on kirjoittanut Hazelin lempikirjan Viistoa valoa. Hänen kirja loppuu kesken, niin että ilmaan jää paljon kysymyksiä, joihin Augustus ja Hazel haluavat vastauksia. Tämän takia he lähtevät Amsterdamiin katsomaan Van Houtenia, mutta heille paljastuu syy, miksi hän ei enää ole julkisuudessa ollut. Silti hänen ansiosta rakastavaiset pääsevät yhdessä kokemaan tämän unohtumattoman matkan.

Yllä romaanin kaikista keskeisimmät hahmot, joita ilman tarina ei olisi rakentunut. Tarinassa oli myös paljon pienemmissä rooleissa olevia henkilöitä, jotka elävöittivät ja piristivät tarinaa.

 

Augustuksen kuolema

”Mikä kirjan tapahtuma herätti eniten tunteita?” Ei tarvinnut kauaa miettiä, yksinomaan Augustuksen kuolema. Mikään muu kohta kirjassa, ei saanut aikaan niin paljoa kyyneliä, kuin kohta, jossa Hazel sai puhelun Augustuksen vanhemmilta ja he kertovat ajan tulleen.

Kuolema oli kuvattu kirjassa todella rauhalliseksi ja kauniiksi tapahtumaksi. Augustus pääsi pois kivuista, vaikka muut jäivätkin kärsimään ikävästä ja loputtomasta surusta. Niin se on oikeassakin elämässä, vaikka sitä ei itse tajuaisi, niin kuolema saattaa uhrille olla se mieluisin vaihtoehto, jolloin muiden olisi vain suotava siihen lupa.

Myös tunteet, joita Hazel koki rakkaansa poislähdön jälkeen aiheuttivat lukiessa surua. Kuinka paljon on epäaitoja ihmisiä, jotka tulevat vain kuoleman jälkeen näkyviin, muka niin paljon kaivaten. Oikeasti se läheisten ihmisten tuska on se valtavin, mihin kukaan tai mikään muu, kuin aika ei auta. Ikävä on ääretöntä, mutta ”jotkut äärettömyydet ovat isompia kuin toiset”. 

Kirja lukukokemuksena

Tähtiin kirjoitettu virhe oli lukukokemuksena rankka, mutta opettavainen. Kirjassa oli paljon tapahtumia, joista päähenkilöt selvisivät tietyillä tavoilla. Ystävyys, rakkaus ja perhe olivat kirjassa keskeisiä asioita ja kirja opetti, kuinka näitä kolmea kannattaa kunnioittaa.

Vaikka aihe, mistä kirja kertoo, eli syöpä on rankka ja surullinen tapaus, niin kirjasta ei silti puutu huumoria. John Green oli onnistunut saamaan samaan aikaan surullisen, mutta hauskan tarinan. Tämän takia kirja oli koukuttava ja se oli pakko lukea kannesta kanteen mahdollisimman nopeasti.

Kirjan loppu ei nenäliinoja säästellyt. Kuinka nopeasti voi kaiken ilon ja onnen elämästä menettää. Silmänräpäyksessä onnellinen ja rakastunut Hazel menettää sen, minkä avulla on lähes unohtanut oman sairautensa, hänen elämän rakkautensa. Green oli onnistunut saamaan tunteen välittymään kirjan sivuilla ja kylmät väreet menivät moneen otteeseen läpi kehon loppua ahmiessa. Lopussa pakostakin alkaa miettimään, että toivottavasti itselle ei ikinä käy noin…

” Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.”

 

Hazel ja minä

Jos olisi mahdollisuus tavata Hazel Grace, suostuisin ilomielin. Paikka, missä näkisimme, olisi Indianapolisissa, missä hän asuu. Hänen ei tarvitsisi vaivautua liikkumaan ylimääräisen pitkiä matkoja, joka saattaa lisähapen kanssa olla vaikeaa. Menisin hänen luokse ja pyytäisin häntä esittelemään kaupunkia, missä asuu.

Toivoisin, että hän näyttäisi minulle Augustuksen haudan. Lohduttaisin häntä ja pyytäisin kertomaan asioita hänen elämänsä rakkaudesta. Olisin tukena ja olkapäänä, jota vastaan itkeä.

Tarjoaisin hänelle välittävän ystävän ja parhaani mukaan yrittäisin häntä auttaa. Syöpä ei ole leikin asia, mutta en kohtelisi häntä kuin sairasta, vaan pitäisin täysin tavallisena ihmisenä. Ymmärrän kirjassa aina hänen todetessaan, että taas yksi uusi syöpäetu. En tarjoaisi syöpäetuja, en ollenkaan.

Olisin ystävä.

Hazel Grace Lancaster

Hazel on 16-vuotias parantumatonta syöpää sairastava tyttö. Hänen käyttäytyminen kirjassa viittaa masentuneeseen tyttöön, jonka elämänilo on kadonnut, vaikka hän on uuden lääkeaineen avulla saanut muutaman lisävuoden.

Hänen käyttäytyminen tulee esiin mielestäni loistavasti kirjan ensimmäisissä lauseissa, joissa Hazel toteaa: ” Talvi lähestyy loppuaan, olin kuudentoista, ja äiti tuli siihen tulokseen, että olin varmasti masentunut. Se johtui ilmeisesti siitä, että pysyin etupäässä neljän seinän sisällä, viihdyin sängyssä, luin samaa kirjaa kerran toisensa jälkeen, söin epäsäännöllisesti ja vietin valtaosan vapaa- ajastani ajattelemalla kuolemaa. ”

Hazelin käytös tietenkin muuttui kirjaa lukiessa, ensin rakastuminen muutti luonnetta ja käyttäytymistä ja lopussa rakkaan ihmisen menetys muuttaa käyttäytymistä, jolloin käyttäytyminen on lähes samaa lopulta kuin kirjan alussa, mutta lisäksi mukana on jatkuva suru ja ikävä.

Puhetapaa on vaikea luonnehtia, mutta puhuessa Hazel tykkää käyttää paljon vertauskuvia. Tapa on tullut hänen lempikirjan mukana, joka lähestulkoon on kirjoitettu vertauskuvien päälle.

Käytös ja puhetapa viittaavat silti koko kirjan ajan tarkasti elämänsä suunnitelleeseen tyttöön.