Hazel on 16-vuotias parantumatonta syöpää sairastava tyttö. Hänen käyttäytyminen kirjassa viittaa masentuneeseen tyttöön, jonka elämänilo on kadonnut, vaikka hän on uuden lääkeaineen avulla saanut muutaman lisävuoden.
Hänen käyttäytyminen tulee esiin mielestäni loistavasti kirjan ensimmäisissä lauseissa, joissa Hazel toteaa: ” Talvi lähestyy loppuaan, olin kuudentoista, ja äiti tuli siihen tulokseen, että olin varmasti masentunut. Se johtui ilmeisesti siitä, että pysyin etupäässä neljän seinän sisällä, viihdyin sängyssä, luin samaa kirjaa kerran toisensa jälkeen, söin epäsäännöllisesti ja vietin valtaosan vapaa- ajastani ajattelemalla kuolemaa. ”
Hazelin käytös tietenkin muuttui kirjaa lukiessa, ensin rakastuminen muutti luonnetta ja käyttäytymistä ja lopussa rakkaan ihmisen menetys muuttaa käyttäytymistä, jolloin käyttäytyminen on lähes samaa lopulta kuin kirjan alussa, mutta lisäksi mukana on jatkuva suru ja ikävä.
Puhetapaa on vaikea luonnehtia, mutta puhuessa Hazel tykkää käyttää paljon vertauskuvia. Tapa on tullut hänen lempikirjan mukana, joka lähestulkoon on kirjoitettu vertauskuvien päälle.
Käytös ja puhetapa viittaavat silti koko kirjan ajan tarkasti elämänsä suunnitelleeseen tyttöön.